Tule meille Nonnaksi!
Etsimme talon eri tehtäviin ammattitaitoisia ja hyvän asenteen omaavia henkilöitä tekemään asukkaittemme elämästä elämisen arvoista.
Mahtava työnantaja
Nonna Group on työnantajana suvaitsevainen ja joustava. Arvoihimme kuuluu välittäminen, kehittäminen, innovatiivisuus ja ekologisuus. Arvot ovat meillä toimintaa ja etsimme samat arvot omaavia työntekijöitä.
Tarjoamme kilpailukykyisen palkan sekä lähiesimiehen, jolla on sydän paikallaan ja aikaa työntekijöillensä.
Nonna-talossa hoitotyö on erotettu tukityöstä, ja lähihoitajat saavat keskittyä heille tarkoitettuihin työtehtäviin. Siivouspalvelutyöntekijät ja keittiötyöntekijät hoitavat omalta osaltaan heille kuuluvat työt. Työ on osalla talon työntekijöistä kaksivuorotyötä.
Tule meille töihin!
Etsimme Nonna-taloon lähihoitajia, joilla on halu ohjata myös yhteisötoimintaa. Mikäli rakastat laulamista, soittamista, käsitöitä, taidetta, liikunnan ohjaamista, voit yhdistää hoitotyön ja harrastuksesi. Toivomme löytävämme sellaisia työntekijöitä, joilla on empaattisuutta ja halu kehittyä omalla alallaan.
Työetuna tarjoamme liikuntasetelit työntekijöille. Lisäksi työntekijöiden ja työntekijöiden lasten urheiluseuratoimintaa tuetaan mahdollisuuksien mukaan.
TYÖHAKEMUS
Täytä alla oleva lomake ja kerro lyhyesti itsestäsi, millainen persoona olet.
Otamme Sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.